Innostuttiin myös hieman kuvailemaan,kun oli niin upea keli ja aurinkokin paistoi. Pakkasta oli ehkä se 8 astetta ja mieleen tuli vaan, että kuinkahan tuun tästä talvesta oikein selviämään. Jalassa oli ihanat valkoiset Timberlandit ja villasukat, jotka lämmittivät onneksi.
Kävimme myös ystäväni kanssa viikonloppuna moikkaamassa työkavereita ja hakemassa tupsuavaimenperät. Ne ovat todella ihania ja maksavat vain 3e ;)
Sunnuntaina kävin vanhempieni luona ja rentouduin loppuillan kotona. Tein pitkästä aikaa myös bataattiranskalaisia ja kokeilin hokkaido kurpitsaa uunissa. Kurpitsa oli ihan hyvää, odotin että se olisi ollut makeampaa. Sain idean, kun kävin torstaina valmentajien luona kuntotsekissä ja sain siellä maistaa sitä ensimmäistä kertaa. Se maistui silti paljon paremmalta kuin omani. Annoin kurpitsan olla liian vähän aikaa uunissa, liian alhaisella asteella.( mieluiten n. 30 min uunin keskitasolla ja 225C )
( Siinä on n. 18kcl/100g ja hiilihydraatteja n.4,2/100g. )
( Siinä on n. 18kcl/100g ja hiilihydraatteja n.4,2/100g. )
Otin lusikalla siemenet ja rihmaston pois. Pilkoin kurpitsan paloiksi ja lisäsin mausteeksi suolaa. Seuraavaksi siirryin bataatteihin ja pilkoin ne paksuhkoiksi ranskalisiksi kuorineen.
Maustoin bataatit pippurilla, suolalla, meksikolaisella grillausmausteella, paprikajauheella, sipuli- ja valkospipulijauheilla. Näissä en käyttänyt öljyä. Paistoin 200C n. 30min.
Valmiit tuotokset:
Paistoin lisäksi vielä jauhelihaa proteiinin lähteeksi ja hieman raejuustoa. Niin herkkua ja täysin ohjeiden mukaan tehtyä ruokaa.
Kannattaa ehdottomasti kokeilla ranskalaisia ihan perunasta.
Niistä saa rapeita ja terveellisä,sekä saa maustaa omin maustein ilman hurjaa suola määrää. Ne pilkotaan halutun kokoisiksi ja pistetään myös folion päälle paistumaan. Tärkein vaihe kuitenkin on viipaleiden kuivaus. Sen jälkeen ne pistetään kulhoon, maustetaan ja lisätään öljyä haluttaessa. Paistetaan myös 200C n. 30min, uunin keskitasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti